Siivoamisesta ja masennuksesta

esGp0

Sisältövaroitus: masennus, maininta itsetuhoisuudesta

Jatkaessani viikko sitten aloittamaani jättiprojektia eli asuntoni siivoamista ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen oli aikaa ajatella asioita. Nimittäin semmoista, että miten helvetissä olen taas siinä tilanteessa, että täällä kulkiessa pitää vain luottaa lattian olemassaoloon, koska sitä ei näy senttien vaate-, paperi- ja roskakerroksen alta.

En ole koskaan ollut se maailman järjestelmällisin ihminen, mutta omilleni muutettuani olen alkanut epäillä entropian lisääntyvän läheisyydessäni hieman nopeammin kuin muualla maailmankaikkeudessa. Olen melko tasan puolen vuoden välein tilanteessa, että jos elämäni olisi Avara Luonto, pehmeä-ääninen juontaja kertoisi hämmentävästä kyvystäni elää paikoissa, jotka hyvin monelle muulle olisivat täysin asuinkelvottomia ja jopa terveysriski (pölylle allergiset ja astmaatikkokaverini, varoittakaa ennen kuin tulette kylään).

Toisaalta toivun edelleen seitsemän vuoden mittaisesta helvetistä nimeltään masennus. Luulin itse asiassa toipuneeni jo vuosi sitten, kun huonoja päiviä ei yhtäkkiä enää ollutkaan. Viimeistään viime jouluna olin ihan varma, että tässä se nyt on, lopullinen voitto. Masennus on selätetty, ja olen virallisesti toipunut, kuntoutunut ja ehdottoman terve.

Tänään kaivaessani kaksi kuukautta sitten lattialle pudonneiden lautasten palasia sieltä lattialta tajusin yhtäkkiä, että ehkä siitä masennuksesta ei noin vain parissa kuukaudessa toivuta ja palata elävien kirjoihin. Tuntuu melkein naurettavalta ajatella, että voisi niin vähässä ajassa palautua jostain, jonka kanssa on elänyt kolmasosan elämästään.

En sano sataprosenttisen varmaksi sitäkään, ettenkö voisi olla vieläkin lievästi masentunut. Seitsemän vuotta hirmumyrskyn keskellä vietettyään tihkusade tuntunee suorastaan miellyttävältä olotilalta. Olen nyt toipunut siitä synkimmästä toivottomuudesta ja voimattomuudesta. Hyviä päiviä on säännöllisesti, ja oikeasti huonoja todella harvoin. En ole yli vuoteen harkinnut itsemurhaa. Energiaa saisi tulla seuraavaksi jostain lisää.

CPRRcGXWwAAFXSQ
Ottakaa hauska kuva tähän väliin.

Asuntoni kaaostuu, koska minulla ei ole energiaa johonkin sellaiseen kuin “kevyt ylläpitosiivous” tai “laita tavarat käytön jälkeen takaisin paikoilleen”. Eikä minua suoraan sanottuna hirveästi jaksa kiinnostaakaan. Kiinnostuksenkohteeni vapaa-ajalla ovat yleensäkin todella vähäiset ja rajoittuneet, mutta ennemmin minä niihin käytän kaiken jäljellä olevan aikani ja energiani kuin imurointiin kerran viikossa. (Sitä paitsi en voi sietää imurin ääntä.)

Masennuksesta kuntoutuminen ja muut toimintakykyyni vaikuttavat tekijät yllättäen ihan oikeasti vaikuttavat elämääni, tajusin täyttäessäni kahdeksatta roskapussia kuiteilla, muistilapuilla, tyhjillä sipsi- ja karkkipusseilla, nenäliinoilla… Tämänkin olisin voinut tajuta hieman aiemmin, jos pääsisin käymään vaikkapa terapiassa, mutta eihän siihen yksin mietiskellenkään mennyt kuin vuosi. En voi myöskään olettaa, että kaikki ne seitsemän vuoden aikana kaappeihin ja sängyn alle piiloutuneet möröt, ankeuttajat ja muut kiusanhenget katoaisivat itsestään.

Olen kyllä melko varma, että opin vielä joskus elämään kaiken pääni sisällä tapahtuneen ja tapahtuvan kanssa, sain siihen ammattiapua tai en. Nyt ainakin ymmärrän, että pikku hiljaa ja askel kerrallaan tästäkin selvitään. Vähän niinkuin siivoamisesta.

Tänään ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen asuntoni läpi pääsee kulkemaan niin, ettei tarvitse harppoa minkään yli.